Vastaamme rakennuttamisesta ja valvonnasta Suur-Savon Osuuspankin toimitilaremontissa

Suur-Savon Osuuspankki, Mikkeli, rakennuttaminen ja valvonta, talotekniikka, tate

02.10.2019

Suur-Savon Osuuspankki käynnistää toimitilaremontin Mikkelin konttorissa Porrassalmenkadulla. Hankkeen myötä Suomen Controlteamin ja Suur-Savon Osuuspankin välinen yhteistyö saa jatkoa, sillä olimme mukana päivittäisten raha-asioiden hoitamisen asiakastilojen uudistamisessa, jotka valmistuivat aiemmin tänä vuonna. Pian käynnistyvässä hankkeessa toimimme rakennusteknisten ja taloteknisten töiden rakennuttajana ja valvojana.

Työt käynnistyvät lokakuun alussa ja kestävät noin vuoden. Remontin valmistuttua konttorin etuosassa opastetaan ja neuvotaan asiakkaita, neuvottelutiloista rakennetaan rauhallisemmat asiakaskohtaamisia sekä verkko- ja puhelinneuvotteluja varten ja henkilökunnan sosiaalitilat saavat peruskorjauksen. 

Hankkeeseen tuo lisämaustetta konttorin päivittäisen toiminnan jatkuminen normaalisti, remontointitöistä huolimatta. Työt hoidetaan vaiheittain siten, että remontoinnista aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa päivittäistoiminnalle. Mikkelin konttori on yksi OP Ryhmän suurimmista konttoreista.

 

Linkki avoinna olevaan uutiseen: https://lansi-savo.fi/uutiset/lahella/197879f0-df1c-478a-995b-0ab3d77f70d0 

Suur-Savon Osuuspankin julkaisemaan tiedotteeseen pääset klikkaamalla tästä.

Asiakashaastattelu: Suur-Savon Osuuspankki